Hoitajien esittelyt,
hoitajahakemukset,
hoitopäiväkirjat ja
yksityisten osio

löytyvät
FOORUMISTA!

Hoitajatoiminta

Hevosten jäädessä kilpailueläkkeelle ja laatuarvostelujen ollessa suurimmaksi osaksi jo takana päin, jäävät pollet jöpöttämään turhanpantteina karsinoihinsa. Niinpä päätinkin etsiä arvon hevosille omat hoitajat.

Hawassa hoitajat ovat pikemminkin yksittäisille hevosille varattuja työntekijöitä, jotka pitävät huolta omien hoidokkiensa kaikesta tekemisestä. Toiminta on uskomattoman vapaamuotoista, eikä tarvitse pelätä joutuvansa selkään vääntämään eri askellajeja. Kilpaurien ollessa jo menneisyyttä, voi hevosilla harrastaa niin koulua, esteitä kuin maastoiluakin, ja vaikka agilityä. Jokaisen pollen luonne on hyvin suuressa osassa päivittäisiä tekemisiä, sillä esimerkiksi yksi on suomalainen mies, toinen on mafiapomo, kolmas entinen poliisihevonen, neljäs lähes kuin koira, viides starcraftliigan maskotti ja kuudes tuleva huippumalli. Meiltä siis todellakin löytyy kaikille kaikkea!

Perus ratsastuskoulu -ja tuntitoimintaa ei löydy, mutta jos halukkaita kertyy, voivat he omilla hoidokeillaan osallistua erinäisille tunneille.

Ja miksi juuri Hawa, eikä esimerkiksi pelkkään hoitajatoimintaan painottunutta tallia? Koska meillä hoitaminen ei rajoitu pelkälle tallialueelle, vaan voit lähteä ulkomaille, tavata julkisuuden henkilöitä ja vaikka ottaa selvää tilalla kummittelevasta hevosesta.

Tutustu myös pohjapiirrokseen, karsina- ja tarhausjärjestykseen!

Hevosten käyttäytymistä kuvaa eriväriset neliöt niiden nimien yllä, punainen = vaikea, keltainen = keskinkertainen, vihreä = helppo. Ensimmäinen neliö tarkoittaa hoidettavuutta ja toinen ratsastettavuutta.



Ambassador Terran

Hoitaja: amber
 


Safe Passage

Hoitaja: -
 


Blackstorm Phantom

Hoitaja: -
 


Fell In Limerence

Hoitaja: -
 


Cyborg Soldier

Hoitaja: -
 


Starry Monaco Night

Hoitaja: -
 


O Gangster Lowryder

Hoitaja: tangerine
 


Final Piece of Sanity

Hoitaja: -
 


Double or Nothing

Hoitaja: Enna
 


Still Doll

Hoitaja: -
 


Escape Route

Hoitaja: -
 


Castiel's Passion

Hoitaja: -
 


Superiority Complex

Hoitaja: -
 

Tasot

Meiltäkin löytyy tasohyppelyominaisuus, mutta se ei suinkaan ole pakollinen. Yhdestä hoidosta jaan 1 - 10 pistettä, sekä kommentin. Kiinnitän tarinassa huomiota oikeinkirjoitukseen, sujuvuuteen, realistisuuteen ja pituuteen. Huomioikaa, että en silti vaadi kilometritarinoita, käynnistään Hawassa voi ilmoittaa ihan vain muutamallakin virkkeellä tai vaikka vain lauseella!

Taso Vaaditut tehtävät seuraavalle tasolle etenemiseen -//- pisteet
Taso 0 Tutustuminen talliin ja hoidokkiin, harjaaminen 0
Taso 1 Ensimmäistä kertaa ratsastamaan/tutustuminen hevoseen 5
Taso 2 Taluttamaan ja kiertelemään maastoa 20
Taso 3 Nyt voit jo kokeilla osaako hoidokkisi hypätä (max 60cm) 35
Taso 4 Saat suostumukseni maastossa ratsastamiseen 50
Taso 5 Hawan askellajipollet ovat huonoja hyppääjiä/koulutuuppaajia, mutta ehkä sinä voit tehdä omastasi paremman! (80cm tai astetta vaikeampia koululiikkeitä) 70
Taso 6 Naapuriratsastuskoululla on este/koulukilpailut ja osallistut upealla showhevosella 50cm/helppo C luokkaan aloittelijoiden ja shettisten sekaan 90
Taso 7 Suuntaat pollen kanssa Hawan tontin ulkopuolelle. Käyt hoitamassa talutusratsastusta, kaupassa, kylällä kavereiden kanssa tai mitä ikinä mieleen tulee 100
Taso 8 Etenette sporthorseurallanne ja koitat kouluttaa Hawahevosesta 100cm hyppääjän tai Helppo A kouluratsun 120
Taso 9 Hawa on kuuluisa siittola ja joku julkisuuden henkilö on tupsahtanut käynnille. Kuka, miksi ja mitä teette 140
Taso 10 Sinulla ja hoidokillasi on jo pitkä yhteinen taival takana, tämä on se etappi, kun vihdoin huomaat jonkin asian välillänne muuttuneen ja menneen eteenpäin 150

Yksityistoiminta

Phantasmagorian aikainen yksityistoiminta palaa Hawaan, mutta ilman mitään ylimääräistä! Mikäli haluat majoittaa hevosesi täysihoitoon upeisiin brittimaisemiin, ota yhteyttä foorumilla tai sähköpostitse.

Tutustu myös pohjapiirrokseen, karsina- ja tarhausjärjestykseen!


Jasper TD

Omistaja: TK
 

Wietse fan Lycan

Omistaja: TK
 

HWA Touch Of Insanity

Omistaja: Latu
 

HWA Teia Harlem

Omistaja: LuciDa
 

Cejano

Omistaja: LuciDa
 

Tc Booleann ox

Omistaja: LuciDa
 
HAWA (SIVUKARTTA) © JASNY 2006 / ULKOASU © TANGERINE 2013 / OTSIKON KUVAT © WINSDOWN FARM
Hawa Gaited Horses on virtuaalitalli! / Hawa Gaited Horses is a sim-game stable!